Muistokirjoitus - Timo Pohjalainen

09.10.2020

Muistokirjoitus: Timo Pohjalainen -kokoaan suurempi mies

Timon tuki on ollut merkittävä kahden Keski-Espoolaisen, erityisesti junioritoimintaa harjoittavan, seuran toiminnalle. Timo poistui keskuudestamme elokuussa 2020. Tällä kirjoituksella haluamme vaalia hänen muistoaan ja kiittää yhteisistä vuosista.

EBK aika 2013-2015

Toiset ihmiset täyttävät tilan kehollaan, toiset persoonallaan. Timo teki sen molemmilla ja lisäksi myös tietämyksellään. Hän ymmärsi.

Poikansa mukana jalkapalloon saapunut Timo oli kuin koripalloilija; ja sitä hän itse asiassa olikin pelannut. Pian valkeni, että hän oli muita päätä pidempi myös muuten kuin fyysisesti: Timon  tietämys lajista kuin lajista oli häkellyttävä. Eikä kyse ollut vain tulosten muistamisesta tai urheilutrivialla rehvastelusta. Timo ymmärsi, näki pallon ja pelaajien taakse, lajiin ja sen olemukseen asti.

Timon kyvykkyys tuli varhaisessa vaiheessa ilmi P05 joukkueen valmennukselle, eikä aikaakaan, kun Timo otti vastaan EBKP05-joukkueen Liverpool-peliryhmän valmentajan tehtävät. Siitä alkoi ryhmän kulta-aika. Timo oli innostunut, osaava valmentaja, ja pidettykin vielä. Harmissaan saattoi mies olla, mutta malttiaan hän ei menettänyt koskaan, eikä ikinä sanonut sopimattomia. Timo oli harvinaisuus lajissa, jossa ”räyhävalmentajia” riittää.

Pelien jälkeen oli Timolla valmiit analyysit pelistä, jokaisesta maalista, taktiikoista ja pelaajien otteista. Ne olivat monella tasolla, laadultaan omalla tasollaan.

Jalkapallossa kuuluu kannattaa suurseuraa ja olla sille uskollinen. Timon joukkue oli Leeds, jonka kannattajana hän pysyi koko joukkueen aladivisoonien korpivaelluksen ajan. Leedsin tuskien taival päättyi tänä syksynä, kun joukkue nousi takaisin Valioliigaan. Valitettavasti myös Timon taival tuli tiensä päähän, eikä hän ehtinyt nauttimaan suosikkinsa otteista huipulla.

Timolle ja minulle (O-P Soini, yksi kirjoittajista) kertyi yhteistä taivalta jalkapallokentän laidalla. Olin samaan aikaan koko  ikäryhmän päävalmentaja ja Timon apuvalkku Liverpoolissa. Oudosta asetelmasta ei ollut kuin etua meidän suhteellemme. Kuin osoituksena tästä Timo pyysi minua suosittelijaksi vaihtaessaan työpaikkaa. Arvioni miehestä oli niin ylenpalttisen positiivinen, että pelkäsin sen uskottavuutta. Totesin jotenkin niin, että: ”näin paljon osaavaksi ja tietäväksi mieheksi hän kuuntelee poikkeuksellisen hyvin”.

Kun Timon kanssa keskustellessaan onnistui sanomaan jotain syvällistä, uutta avaavaa tai  ainutkertaista, totisinta totta Timo huudahti: ”Aivan oikein”. Noita sanoja halusin kuulla, ne kertoivat, että enempää oikeassa ei voinut olla. Vaikka Timo sanoi sen mielellään, innostuen, piti sanat kuullakseen osata sanoa jotain niiden arvoista.  

Timo Pohjalainen oli poikkeuksellinen mies – Aivan oikein     

TU P05 joukkueen tukena vuosina 2015-2020

Joukkueemme alkuaikoina Timon aika kului futisvalmennusten parissa ja sitä kautta rooli salibandyssä oli perinteinen kuljeta-kannusta-kustanna. Halua ja kiinnostusta kyllä oli, mutta aika ei vai riittänyt kaikkeen. Mitä enemmän hänen omat poikansa kiinnostuivat salibandystä, sitä enemmän halusi Timokin tutustua lajiin.

Jalkapallomiehenä Timo on varmasti käynyt oman kamppailunsa siinä vaiheessa, kun molemmat pojat ovat päättäneet siirtyä kokonaan salibandyn pariin. Timo kuitenkin kunnioitti poikien päätöksiä ja sitä kautta halusi itsekin oppia lajista lisää ja ymmärtää sen viehätystä.

Pikkuhiljaa Timo rupesi olemaan enemmän paikalla. Pelin jälkeen hän saattoi tulla kommentoimaan peliä ja kiittämään valmennusta. Ikinä hän ei antanut kritiikkiä kummallekaan joukkueelle, vaan tulkitsi ja analysoi peliä objektiivisesti. Näihin aikoihin Timo rupesikin kirjoittamaan nettisivuillemme otteluraportteja P05:sen peleistä ja niissä näkyi sama objektiivisuus kuin puheissa. Timoa viehätti ajatus, että voisimme kertoa pelaajille, heidän vanhemmilleen ja muille kiinnostuneille erilaisia näkökulmia.

Vuoden 2018 aikana Timo lupautui antamaan entistä enemmän aikaa ja panosta myös -05 joukkueen hyväksi. Kauden 2018/2019 alkaessa Timo ryhtyikin apuvalmentajaksi, joka keskittyi erityisesti pelitaktiikkaan. Tässä hän olikin omimmillaan, sillä kiinnostus ja kyky ymmärtää peliä syvällisemmin oli suuri.

Valmentajana Timo oli ihailtavan analyyttinen. Timo seurasi vastustajaa, miten he pelaavat ja miten meidän tulisi pelata. Timo näki pelin, ei vain yksittäisiä suorituksia.  Kohdatessaan pelaajia Timo oli aina kunnioittava. Hän osasi kertoa taktiset asiat helposti ymmärrettävästi. Timo ei hermoillut ja oli aina rauhallinen, vaikka sisällä oli varmasti välillä tulta ja tappuraa. Olihan hän pohjimmiltaan kilpailuhenkinen urheilumies. Timo kuitenkin ymmärsi, että tunteet eivät saa läikkyä, sillä se voi vaikuttaa negatiivisesti joukkueen onnistumiseen.

Seuran kehittäjänä Johtokunnan puheenjohtajana 2019-2020

Timon osaaminen ja potentiaali seuralle oli tunnistettu jo aiemmin. Onneksemme Timo lupautuikin toiminnanjohtajamme Jutan pyynnöstä mukaan johtokuntatyöhön vuoden 2019 alussa. Johtokunta työhön Timolla oli vain yksi ehto: siellä pitäisi olla tekemisen meininki ja että sitoudumme yhdessä tekemään töitä seuran kehittämiseksi.

Johtokunnan puheenjohtajana Timo omistautui täysin seuramme kehittämiseen. Hänen puheenjohtajana ollessaan lähdimme perusasioista liikkeelle ja kirkastimme TU:n toiminta-ajatuksen, vision ja arvot. Timolle oli tärkeää, että emme vain tee jotain, vaan meillä on selkeä ymmärrys millainen toiminta edistää tavoitteidemme saavuttamista.

Timon aikana johtokunnan toimintatapa saikin selkeän rakenteen ja toimintamallimme otti harppauksen entistä ammattimaisemmaksi.

Johtokuntatyössä Timon erityinen vahvuus oli tietty nöyryys ja ihmisten näkemysten kuuleminen yhdistettynä vahvaan toimeenpanokykyyn. Timon johdolla käytiin tarvittavat keskustelut, mutta kun tuli aika ryhtyä toimeen, niin Timo piti huolen, että näin myös tapahtui. Timon rooli toiminnanjohtajamme työparina ja sparrauskumppanina oli myös ensiarvoisen tärkeää.

Timo kuntosäbässä 2019-2020

Timo oli arvostettu ja pidetty pelikaveri kuntosäbäryhmässä. Timon luontainen paikka oli keskushyökkääjä, kuinkas muuten. Kaikista vaativin paikka, jossa pitää ymmärtää mikä ratkaisu kulloinkin edistää peliä parhaiten.

Timo pelasi aina täysillä, mutta siististi ja muut huomioiden. Jos hän rikkoi, niin hän tunnusti sen rehdisti. Timo suhtautui peliin samalla tavalla kuin elämään muutoinkin: Jos johonkin ryhdytään, niin se tehdään kunnolla. Joukkuepelaajana hän oli vertaansa vailla, kentällä syötteli ja uhrautui ja pukukopissa kehui sekä kannusti.

 

Timon muistoa kunnioittaen,

Jutta Puranen

Teemu Asumaa

Olli-Pekka Soini

Kirjoittajat ovat Timon kollegoita ja ystäviä, jotka ovat saaneet kulkea yhteisen polun, niin EBK:ssa, kuin TU:ssakin.

 

 

 

 

 

 

 

 

timo_muistokirjoituskuva.JPG