C-tytöt kohtasivat SB Vantaan treenimatsissa

27.02.2020
Keskiviikkona C-tytöillä oli taas treenimatsi THT-Centerillä. Tällä kertaa vastustajaksi saatiin SB Vantaan D-tytöt.
 
Peli lähti vauhdikkaasti käyntiin, mutta jo minuutin kohdalla meille tuli vähän kylmää vettä niskaan, kun vastustaja sai tehtyä maalin. TU ei tästä masentunut vaan lähinnä sisuuntui ja peli näytti todella hyvältä. Erä oli tasaista vääntöä ja tiukkaa peliä molemmin puolin. Ensin TU onnistui kaventamaan, mutta pian sen jälkeen Vantaa otti taas johdon. Erän lopussa TU teki vielä 2-2 tasoitusmaalin
 
Toiseen erään tultiin todella hyvällä sykkeellä ja se tuottikin nopeasti tulosta, kun TU:n tytöt tekivät kolmessa minuutissa kolme maalia. 5-2 maalin jälkeen TU:n peli meni jostain syystä hetkeksi aikaa hieman sekavaksi. Vastustaja onnistuikin tämän hyödyntämään tekemällä 5-3 kavennusmaalin.
 
Kolmannessa erässä TUn peli palasi takaisin “järjestykseen” Tiukassa viimeisessä erässä nähtiin ainoastaan yksi maali kun TU onnistui kertaalleen ohittamaan vastustajan maalivahdin. Hieno ja rehti harjoitusottel päättyi numeroin 6-3.
 
Molemmilta joukkueilta kovaa vääntöä ja ennen kaikkea peli-iloa. Kiitos SB Vantaan D-tytöt




WhatsApp_Image_2020-02-26_at_18.50.55.jpeg